Missä muusikoita tarvitaan?

Muusikon ammatti on hyvin monipuolinen, sillä muusikoita tarvitaan monissa eri työtehtävissä. Toki suurin osa muusikoista haaveilee omasta yhtyeestä, jonka kanssa voi kiertää maailmaa. Jotkut taas voivat hakeutua muusikon koulutukseen päästäkseen soittamaan orkesterissa tai laulamaan ammattimaisessa kuorossa. Perinteisten muusikon esiintymistöiden lisäksi muusikkoja tarvitaan kouluissa opettajina, tv-, elokuva- ja pelimaailmassa säveltäjinä tai vaikkapa muualla musiikkimaailmassa ihan muissa töissä, kuten keikkamyyjänä tai levy-yhtiön työntekijänä. Muusikko voi myös yhdistää monia eri työtehtäviä, sillä elannon saaminen ainoastaan muusikon työstä voi olla haastavaa.

Jotkut muusikoista haluavat syventää taitojaan oman instrumenttinsa kohdalla. Näin muusikko voi kouluttautua erikseen vielä vaikkapa soitinrakentajaksi tai pianonvirittäjäksi. Yleistä on, että muusikko hoitaa niin sanotun normaalityön arkisin ja viikonloput täyttyvät keikkailusta. Tällä tavoin työtunteja tulee varmasti tarpeeksi, mutta muusikon ei tarvitse myöskään unohtaa omaa intohimoaan, eli musiikin soittamista.

Säveltäjiä tarvitaan monella eri alalla

Muusikon on tärkeää osata säveltää monenlaista musiikkia. Näin muusikko voi hakeutua säveltäjäksi monelle eri alalle. Hän voi hakeutua tv-sarjojen ja elokuvien tuotannon pariin tai nykyajan eniten kasvavalle alalle, eli pelialalle. Peliala on siinä mielessä mielenkiintoinen, että kaikissa peleissä tarvitaan musiikkia. Se voi olla elektronista musiikkia tai perinteisiä instrumenteillä soitettuja kappaleita. Ennen pelialalle hakeutumista muusikon on hyvä tutustua jo olemassa oleviin peleihin ja kuunnella niistä löytyviä musiikkikappaleita. Näin voi saada käsityksen siitä, mitä pelialalla odotetaan. Siinä sivussa on käytännöllistä hyödyntää SlotsIo bonukset ilman talletusta ja napata voitot kotiin.

Muusikoita tarvitaan myös teattereihin. Teatteriesityksiin sävellettävät kappaleet ovat muusikoiden ominta osaamisalaa. Joskus kappaleet soitetaan livenä esityksen aikaan, kun taas joissakin esityksissä ne tulevat taustanauhalta. Tv-sarjojen ja elokuvien kohdalla säveltäjäksi hakeutuminen on hankalampaa, sillä tuotantoyhtiöt käyttävät yleensä jo ennestään tuttuja nimiä. Aina kannattaa kuitenkin yrittää. Muusikko ei menetä mitään, jos hän lähettää työnäytteitä eri tuotantoyhtiöille. Parhaassa tapauksessa tuotantoyhtiö pitää sävellyksistä niin paljon, että se päättää palkata muusikon säveltämään kappaleita tuleviin tuotantoihin.

Muusikon työtehtävät ovat siis monipuolisia, mutta muusikon tulee itse olla aktiivinen. Kilpailua on paljon, joten muusikon on oltava näkyvillä.